Pages

Rantakuntoon kesäksi?

Lähettänyt Ceraci , maanantai 8. maaliskuuta 2010 08:30

Ikuisuusprojekti Vyötärön pienennys julistetaan virallisesti alkaneeksi. Kun sen "ääneen" sanoo, niin pakko kai sitä on alkaa toteuttaakin. Eihän imettäessä nyt mitään hirveätä laihista voi päälle pistää, mutta elämäntapojen muuttumisesta parempaan suuntaan ei tietenkään ole haittaa. Viime aikoina on hiukan liikaa maistunut kaikki hyvä ja turha, kun ei ole jaksanut tehdä oikeata ruokaa. Liikuntakin on jäänyt vain ja tasan pakolliseen koiran ulkoilutukseen, ylimääräistä en liiku vahingossakaan. Kipinän sain tähän projektiin Susikairan akalta. Kiitos!

Jos nyt ensin otetaan tavoitteeksi viisi kiloa ja punnituspäiväksi maanantai. Eli siis tänään kävin ensimmäisen kerran vaa'alla ja kauhistuin. No, ensi viikolla se on toivottavasti vähemmän. Toivossa on hyvä elää.

Ensimmäisen viiden kilon jälkeen voisi lähteä toinen, sitten kolmas, eikä neljännestäkään olisi haittaa, mutta sen suhteen olen aika skeptinen. No, sen näkee sitten. Se on kuitenkin jo imetyksen jälkeistä elämää ja siihen on vielä pitkä aika.

Tavoitteeseen siis yritetään ruokatottumuksia muuttamalla ja liikuntaa lisäämällä. Ei mitään tiukkapipoista, eikä huonoa omatuntoakaan tarvitse plussaviikosta ottaa. Siitä saa vain harvemman hiuskuontalon, kun alkaa haivenia päästään repimään, se todettiin jo ennen häitä, kun oli samantyylistä projektia menossa. Nyt siis keveämmin ja iloisemmin mielin menossa.

Hiihtolomalla juteltiin kaverin kanssa, että voisin lähteä mukaan zumbaamaan hänen kanssaan. Ei mikään mahdoton ajatus, jos vaan Nikolle hoituu hoitaja (siis jos Pekka ei ole kotona). Ainakin maanantaisin on Zumbaa KiloSportilla. Ja tuo on kyllä siitä loistavan tuntuinen paikka, että ei ole mitään jäsenmaksuja. Maksetaan vain käytöstä. Harvinaista nykyään.

Eli siis. Tänään on paino x. Ja ensi viikolla toivottavasti vähemmän kuin tuo.

0 Response to "Rantakuntoon kesäksi?"

Lähetä kommentti