Pages

Aurinkoista mössöä

Lähettänyt Ceraci , perjantai 2. huhtikuuta 2010 11:06



Eilen oli projekti Ruokaa Nikolle. Pari viikkoa sitten aloitettiin kiinteiden maistelu. Perunamössö oli ensimmäisenä listalla. Viime viikolla tutustuttiin banaaniin. Nams, se oli Nikon mielestä hyvää. Tällä viikolla kaupassa käydessämme ostin porkkanoita (edelliset kun itivät jo tuolla vihanneslaatikossa) ja päätin pistää kolme porkkanaa makusteluannoksiksi. Siispä keittämään porkkanoita ja maitoa lypsämään. Ja sosettahan siitä tuli.

Tässä kuva parin viikon takaa perunamössötehtaasta.

Ja toinen eilisestä porkkanasoseraaka-aineista.

Pari jääpalamuotillista tuli maisteluannoksia perunaa pakkaseen.

Tältä maistui peruna ensimmäisellä kerralla (lusikka taisi kyllä olla kiinnostavampi).

Ja eilen porkkanansyönti näytti tältä.

Banaani on Nikon ehdoton suosikki tähän mennessä maistelluista. Kolmannes banaanista häviää suuluukkuun sen siliän tiän. Ja kun loppubanaani siirretään sivuun odottamaan äitiä, niin nousee hirveä huuto, että älä vie sitä pois!

Ensi viikolla taidetaan ottaa taas joku hedelmä ohjelmistoon, mutta se jääköön nähtäväksi mitä se sitten on.

2 Response to "Aurinkoista mössöä"

hmmm Says:

Sen verran piti tulla kommentoimaan, että eihän peruna tykkää pakastamisesta.

Aika rennosti nuori herra ottaa tuon maistelun. Hiukan toiselta näyttää meillä kun neitiä yritetään syöttää. 6 kk maisteluvaihetta vasta takana...

Ceraci Says:

Enpäs ollut muuten aikaisemmin kuullut, ettei peruna tykkää pakastuksesta. No, noita kuitenkin pakastelin ja Nikolle annoin. Toki maistoin itse ensin, eikä se mielestäni sen pahemmalta maistunut kuin ennenkään pakkasta (oli siis mun makuuni hiukan liian makeata, kun oli niin paljon maitoa seassa :D). Googletin hiukan perunan pakastamisesta ja voipi olla, että maidon suuri määrä auttaa juuri tuossa, että on säilynyt syötävänä. On siis sulana melkein velliä. Mutta pitääpä seuraavalla kerralla pistää sitten vaikka porkkanaa sekaan, niin pitäisi toimia.

Maistelu on otettu tosiaan yllättävän rennosti. Eka viikko meni ihmetellessä, mutta nyt onneksi odotetaan lusikkaa jo yleensä suu auki.

Lähetä kommentti