Pages

Kuvakulmia kirkosta

Lähettänyt Ceraci , perjantai 18. helmikuuta 2011 00:21

Viime viikonloppuna oli lippukuntamme lupauksenantotilaisuus ja yöpartio. Yön touhusimme seurakuntasalilla, mutta illalla yhdeksältä oli lupauksenanto, jonka jälkeen suntio kierrätti meitä kirkossa. Ennenkin olen tuolla kiertänyt, mutta nyt tuli taas yksi uusi paikka, jossa en ole käynyt.

Tavallisia kirkkonäkymiä:



Ja ei niin tavallisia kirkkonäkymiä:
Kellotorinin keskimmäisen kerroksen ikkuna.
Keskimmäisestä kerroksesta näkymä alas.
Tässä kirkossa on kaksi kelloa.
Kirkon vintti, jossa paljon purua.
Kirkon kellari. Ilmassa oli paljon pölyä, joten eipä
kuvasta hirveästi selvää saa.
Tuolla kellarissa en tosiaan ollut ennen käynytkään. Entiseen viinikellariin oli rakennettu sprinklerisysteemin pullovarastot. Aika ahdasta oli niillä pulloilla, harmi vaan kun en sitten niistä tajunnut kuvaa ottaa.

Kirkot ovat pääsääntöisesti mielestäni mielenkiintoisia ja yleensä kauniitakin paikkoja. Joskus nuorempana tuntui ahdistavalta käydä kirkossa, kun sinne oli pakko mennä aina koulun kanssa. Nyt tuntuu paremmalta vierailla erilaisissa kirkoissa ja vaikka jumalanpalveluksissakin, kun on sinut elämänkatsomuksensa kanssa. Silloin nuorempana elin aika kriisissä ja minulla oli hyvinkin kärkkäitä mielipiteitä uskonnosta. Mielipiteet eivät ehkä ole hävinneet mihinkään, ne vain ovat saaneet hiukan pyöreämmät kulmat. :)

0 Response to "Kuvakulmia kirkosta"

Lähetä kommentti