Pages

Kukkakortti kuusikymppisille

Lähettänyt Ceraci , tiistai 15. maaliskuuta 2011 14:38

Korttiaskartelua välillä. Viikon P*skarteluhaasteena oli Jotain itse piirrettyä, joka aiheutti päänvaivaa. Tai oikeastaan koko kortti aiheutti päänvaivaa, kun inspistä korttiaskarteluun ei meinannut sitten millään löytyä. P*skiksesta hain sitten sen inspiraation, mutta koska olen järkyttävän huono piirtämään mitään, tuotti se vieläkin päänvaivaa. Tehtävänä oli tehdä kortti kuusikymmentä täyttävälle naiselle, joka ei pidä kirkkaista väreistä, eikä ainakaan punaisesta, niin pohjan pidin tuollaisen maanläheisen ruskeana. Kukasta halusin kuitenkin väripilkun, että tulee hiukan ilmettä korttiin. Ruusu on siis tässä kortissa se itse piirretty. Siihen hain ohjeet googlettamalla "how to draw a rose". :D Hyvät ohjeet löytyi ja kyllähän se ruusulta näyttääkin. "Onnea" leimasin on miehen ostama, kun käskin käydä ostamassa tämän puuttuvan leiman kokoelmiini töittensä jälkeen, kun itse en jaksanut keskustaan lähteä. Outo tuo e:n päällä olevan kiekura, mutta ihan kiva muuten.

Pahoittelut kököstä kuvasta. Meinasi unohtua koko kuvaaminen ja se on otettu superkiireellä ja huonolla kameralla. Tahtoo edelleen uuden kameran. :D

2 Response to "Kukkakortti kuusikymppisille"

Rva Kepponen Says:

Löysin tänään blogiisi ilmeisesti ensimmäistä kertaa ja olet tehnyt paljon kivoja juttuja. Kuten tämän postauksen kaunis kortti ja aikaisemmat kynsikkäät/kämmekkäät ovat aivan ihanat. Tulen vierailemaan varmasti uudestaan :)

Ceraci Says:

Rva Kepponen: Kiitos ja tervetuloa uudemmankin kerran. :)

Lähetä kommentti