Pages

Puikot ojennukseen

Lähettänyt Ceraci , lauantai 28. tammikuuta 2012 16:38

Noniin, pojat lähtivät taas viettämään viikonloppua mummulaan. Oli tarkoitus koko perheen voimin lähteä tänä viikonloppuna palauttamaan viime viikonloppuna lainattua peräkärryä sinne, mutta aamulla heräsin päänsärkyyn ja totesin, että migreeniähän se sieltä pukkaa. Tossa aikaisemmin viikolla oli pari päivää pää kipeänä, mutta se talttui pääsääntöisesti parasetamolilla. Nyt ei auttanut sekään (tai no, särky hävisi, mutta muut oireet jäi niinkuin yleensäkin mulla tekee). Onkos tämä sitten jo kolmas migreeni tämän raskauden aikana. Nikoa odottaessa oli sama juttu, että tuli normaalia useammin. Ja tossa raskauksien välissä ei tainnut olla yhtään!

Käytän sitten aikani jatkamalla valmistuneitten juttujen bloggausta, kun mitään ei jaksa tehdäkään.

Säilytän neulepuikkojani työpöydän laatikossa, eivätkä ne kaikki ole suinkaan alkuperäisissä pakkauksissaan, vaan lojuvat pitkin laatikon pohjaa. Ajattelin tehdä sitten pussukan niille, ettei tarvitse aina arpoa viittä sadasta, kun pitäisi alkaa jotain tehdä. Tähän pussukkaan mahdutetaan vaan siis sukkapuikkoja, niitä nyt taitaa eniten olla, eikä muissa kuin bambuisissa edes lue, että minkä kokoisia ovat. Aikani pohdittua ja pyöriteltyä kankaita lopputulos oli tämä:



Viimeisen lokeron tein reilusti leveämmäksi, että saa puikkomitan sujautettua sinne. Puikkojen lokerot ovat myös eri kokoisia, että saa eri kokoiset puikot sitten järjesteltyä oikeaan järjestykseen.

Päälle ompelin tuollaisen Mötö-merkin, joita kokeilin tehdä sillä tulostettavalla siirtopaperilla. Hienosti onnistui, kävi vaan pieniä teknisiä kämmejä, kun käänsin kuvan valmiiksi peilikuvaksi, niin tulostin oli liian fiksu ja käänsi sen uudestaan, kun valikoista valitsi t-paitasiirtokuvatulostusvaihtoehdon. (Hih, mikä sana. :D) Tossa oli siis tarkoituksena, että siinä on vielä tekstikin vieressä.

Kuosikankaana Ikean lastenkangasta ja sisällä tuollaista laventelin väristä lakanakangasta. Näpsäkkä siitä tuli, vaikka itse sanonkin. Enää ei loju laatikon pohjalla ylimääräisiä puikkoja. Tai no, oikeastaan lojuu, pitää tehdä vielä toinenkin pussukka. :D

0 Response to "Puikot ojennukseen"

Lähetä kommentti