Pages

Välillä valmistakin

Lähettänyt Ceraci , tiistai 22. tammikuuta 2013 23:10

Hiukan on ollut hiljaisempi ajanjakso nyt täällä. "Ei pysty, ei kykene", niinkuin on monen facebookissa näkynyt viime aikoina. En tiedä onko se tämä talven pimeys (joka kyllä on jo huomattavasti helpottanut kuukauden takaisesta) vai ihan yleinen saamattomuus vaan. Olen minä kuitenkin jotain saanut aikaiseksi.

Joululahjaksi sain ihanan upouuden järjestelmäkameran, jota olen jo jonkin aikaa hinkunut. Se on Nikon D5100 ja sillä saa hienoja kuvia, jos osaisi vaan kuvata. Kokeillaan ja opetellaan. :) Mitään kameralaukkua en ole vielä ostanut, kun etsin juuri sellaista oikeanlaista. Pitäisi olla sopivan pieni, että mahtuu näppärästi ottamaan mukaan ja mielellään hiukan vettä kestävä, kun vaellukselle lähtee rinkkaan roikkumaan ja muutenkin varmaan tulee sitä tuolla maastossa roudattua. Hintaa ei kuitenkaan saisi olla liikaa. Häthätään tein sitten pikkuisen pussukan sille, ettei ihan nuhjaannu kun kassissa tai repussa sitä ronttaan mukana. Saa kelvata siksi aikaa, kunnes täydellinen pikkukameralaukku kävelee vastaan.


Kuosikangas Ikeasta, vuorikankaana ja nauhakujassa oranssia ohkaista puuvillaa Eurokankaasta. Kamera mahtuu juuri ja juuri sisälle, eli aika sopivan kokoinen tuli, vaikka äkkiseltään vaan kankaasta palat leikkasin ja ompelin yhteen.

Ja kun kankaat oli jo valmiiksi laatikoista kaivettuna, niin piti enää saman värinen vetoketju kaivaa, kun seuraavanakin iltana iski ompeluinnostus. Mitään tarvetta millekkään ei ollut, joten tein sitten tällaisen pikkupussukan.


Meinasin ensin, että annan jollekin kaverille, mutta pidinkin itse kun tarvitsin käsilaukkuun (tai siis -säkkiin) tuollaisen pikkupussukan pikkusälälle. Omaan käyttöön päätyi siis tämäkin. Nämä on niin nopeita tehdä, että taidan tehdä parille kaverille ihan omat heidän tykkäämistään kankaista. :)

Sitten vielä asiasta kukkakeppiin. Nyt on mitä odottaa tänä keväänä. Osallistun Salainen neuleystävä -vaihtoon ensimmäistä kertaa (kerrankin olin hereillä ilmoittautumisen aikaan). Kivaa nähdä mitä tästä tulee. Omalle parille olen jo alkanut kehitellä kaikenlaista. :) Nyt näyttää jo siltä, että vähintään yhtä kivaa on lähettää omalle salaiselle ystävälle pakettia, kuin saada sellainen toiselta. Ensimmäinen yhteydenotto pitää ottaa jo tämän viikon aikana, sitä siis jäädään tänne odottelemaan. ;)

Haa, ja huomasin, että on kaksi uutta lukijaakin. Aurinkoinen tervetulotoivotus kummallekin. :)

4 Response to "Välillä valmistakin"

Anonyymi Says:

Hienoja ompeluksiahan sinä olet tehnyt, joten puheet saamattomuudesta ovat katteettomia :) Minun kamerani kotelona toimii sukka!
t. SNYsi

Ilona Winebridge Says:

kaunis kuosi ja mahtava väri, hauskoja kuvaushetkiä:))

Ceraci Says:

SNY: Kiitos ja kiva kun olet pistäytynyt kylään. :) Sukkahan toimii oikein loistavasti kotelona, jos on vaan tarpeeksi pieni kamera. Tai iso sukka. :D

Janica: Kiitos. :)

Ilona: Kiitos, minullekin on väri mieleen. Jotenkin tämä oranssi tuo kirkkautta tähän talven mustavalkoisuuteen. :)

Lähetä kommentti